Tämä sivusto toimii minun sosiaalisenmedian kurssin blogisivustona.



Aloitimme aamulla samaan tyylin kuin elämäni sosiaalisessa mediassa on aina ennenkin mennyt eli olimme jonkinlaisessa epämääräisessä flow-tilassa. Selkeää tavoitetta ei ollut, mutta ideoita alkoi taas syntyä ja niihin tuli myös jotain jatkotyöstettyäkin. Tässä epämääräissessä tilassa aioin myös jatkaa. Arki ja toteuttamisen esteet tulevat sitten työpaikalla sen kummemin hakematta.

Koita tässä olla edes hyvä oppilas. Olen unohtanut Twitterin salasanan ja mikä pahinta, tunnukseni on luotu vantaa.fi sähköpostijärjestelmään, mikä on kuollut ja kuopattu. Suomeksi sanottuna en saa Twitterin salasanaa uudelle sähköpostilleni. Tämä auttaa minua ymmärtämään oppilaideni salasanaongelmia.

Suurin idea tähän mennessä on laittaa videokamera opiskelijan silmälaseihin ja seurata etänä hänen ammattiosaamisen näyttönsä. Yleisölle tämä menettely aiheuttaa varmasti harmaita hiuksia, kun kuva elää ja tärisee sekä kääntyy holtittomasti.

Toinen tutustumisen arvoinen asia on “oma somepaja” nimiseen sivustoon tutustuminen ja rss syötteiden laajempi hyödyntäminen voisi olla minun juttuni opettajana sekä tämän kurssin tavoite. Olen havainnut opiskelijoiden suoritteissa sellaisen vaikeuden, että he palauttelevat tehtäviään miten sattuu ja jos joutuu kaikki käymään lävitse, niin se on oikeasti työlästä.

Kolmantena juttuna voisi olla verkoistuminen eri alojen ja erilaisten ajattelijoiden kanssa ajatuksella kaikki ovet auki uusille ideoille.

Neljäs tavoite voisi olla blogerin vääntäminen opiskelijoiden hyödyksi.

Viidentenä tavoitteena voisi olla virtuaalitodellisuudet ja niihin tulen panostamaan. Voki on hieno idea ja aion sitä hyödyntää opetuksessani. Sain luotua tilin ihan itse. Hahmokseni valitsin hirven. Täytyy vielä sovittaa ko. elukka luokkahuoneeseen ennen kuin tuon sen opiskelijoiden arvioitavaksi.

Päivän päätteeksi täytyy todeta, ettei ollut turha päivä tämäkään. Kiitokset tilaisuuden järjestäjille.

#opepoksi eli Twitterin seurantaryhmä suomeksi sirkutin ts. sirkuttaa
blogger.com
wordpress.com
voki.com
posterous.com
purot.net
http://verpaali.blogspot.com/

Saimme me tehtävänkin, joka löytyy https://docs.google.com/document/d/1K2ybQwpX18Vdru9EUfp6QZ6pMEpXHmXy55PAITA3FCk/edit


Koulutus jatkuu 16. helmikuuta 2012 Espoon Omniassa luokassa 2119

Tänään alku oli minulle tuttua asiaa ja kävin twitterissä seurailemassa muiden tekemisiä sekä tarkastamassa fb:n. Yllättävän nopeasti sieltä katosi vihreät täpät opiskelijoita. Tämä on hieno isoveli valvoo järjestelmä tai voihan he oppia sen miten kätkevät oman osallistumisen kyseiseen palstaan.

Esittelimme ryhmälle tuotoksemme erilaisista wikipohjaisista alustoja ja kävimme samalla mielenkiintoista keskustelua tekijänoikeuksista. Mietimme myös mikä on se oikeatieto ja miten sen tavallinen ihminen voi tietää. Yhteisöllisyys sekä yhteiset materiaalit oppimisessa ovat varmasti lisääntymässä ja tätä pitäisi ylläpitää ja kehittää edelleen eli suunnata opettamista ja oppimista yhdessä tuottamisen tapaan. Tämä auttaa varmasti oppilasta siinä vaikeassa prosessissa sirpaletiedon muuttamisesta käytännön toimintaan.

Ryhmässämme näkyy hyvin selvästi, että opettajat varsinkin pitkänlinjan sellaiset ovat skeptisiä uudelle ajattelumallille. Keskusteluissa on havaittavissa myös viitteitä siitä, että näitä ns. muistiinpanoja on tarve jollain tavalla konttroloida. Toinen mielenkiintoinen huomio meistä opettajista on tarve luoda täydellistä tekstiä. Miksiköhän opettajan pitäisi olla täydellinen sekä suvereeni auktoriteetti? Onko se niin vaikeaa asettua opiskelijan asemaan ja tietynlaiselle epämukavuusvyöhykkeelle, missä ei ole sitä ainoata oikeaa vaan useita vaihtoehtoja.

Funtamentalistiset suunnat aiheuttavat onneksi täälläkin opettajien keskuudessa, mikä onkin hyvä asia. Tähän saattoi vaikuttaa myös tilaisuuden järjestäjän esimerkkivalinta conservapedia, mikä on varsin hyvä esimerkki siitä, mihin ei minun mielestäni saisi mennä.

14.00 ja nyt alkaa minun mielestäni mielenkiintoisin osuus. Odotukseni ovat niin korkealla, ettei edes houkutteleva kahvipaussikaan vetänyt puoleensa. Tässä yhteydessä mietimme mitä ovat ne tulevaisuuden työkalut jotka täytyisi nuorille opettaa ja mitä he haluavat käyttää. Työelämä on lähestynyt tätä oivallusraportilla “ http://ek.multiedition.fi/oivallus/fi/index.php?we_objectID=152

Tulevaisuuden työntekijän perusvaatimukset 2020:
- moniosaaja
- mahdollisuusajattelu
- pystyvyysuskomus
- vuorovaikutustaidot ja tunneäly
- verkostoutuja
- tiimitaituri
- luovuus ja joustavuus
- tekemällä oppiminen
- kansainvälisyys
- liiketoimintaosaaminen
- teknologiaosaaminen
- ympäristöosaaminen
- palveluosaaminen
- desing-ajattelu

Hienoa havaita, että tämäkin pomppivalla ja kaikkialla haahuileva tyylillä varustettu opettaja taitaa sittenkin olla oikeilla jäljillä. Sitä hybridiälyä lisää ja vähän enemmän viherpiipertäjän taipumuksia, niin pääsen joskus vielä tältäkin alalta eläkkeelle. Niin jos jotain kiinnostaa työelämän toiveet tulevaisuudelta, niin se tulevaisuusraportti löytyy:

http://ek.multiedition.fi/oivallus/fi/liitetiedostot/Oivallus_loppuraportti_web.pdf

Päivän lopputuleva minulle on, että jatkan valitsemallani tiellä kaikkista vastuksista huolimatta.

13.4. eli piin päivänä kokoonnuimme Lahteen Fellmanniin. Päivän annista vastasi Pauliina Mäkelä punaisine stetsoneineen ja hattuineen. Päivistä heijastui innostus sosiaaliseen mediaan. Googlen käyttö opetuksessa on minulle jo arkipäivää, joten keskityin enemmänkin twitter osioon. Twitter on yllättävän nopea ja monipuolinen tapa levittää asioita. Japanissa oli sattunut maanjäristys ja twitterissän sitä viestiä oli heti tarjolla. Kyllä maailma on pieni sosiaalisen median vinkkelistä. Ennen viitattiin opettajalle, nykyään twiitataan opettajan tekemisistä muulle porukalle.

Minulle on valjennut, että olemme opetuksessa jonkin suuremman mullistuksen edellä. Luokkahuone ja rintamaopetus on vähenemään päin. Tietoa ja materiaalia on kaikkialla, mutta sen hyödyntäminen on lasten kengissä. Uutta tapaa opettaa pitäisi loihtia ja useat oppilaitokset ovatkin tehneet niin. Opiskelijat eivät enää kirjoittele rihvelitaululle tai paperille. Kaikenlasisia elektronisia laitteita on, mutta en ole oikein saanut omia oppilaitakaan hyödyntämään edes kännykkää oppimisessa. Oppimiseen pitäisi saada ilo takaisin. Huippumodernit välineet voisivat olla yksi ratkaisu tähän.

Huomenna 15.3. olenkin Vantaalla alkusammutus kurssilla, mutta aion seurata muiden tekemisiä wikispaces sivuston kautta. Ainakin selvitän sen, mitä meidän ryhmä sai aikaseksi ryhmätyössä. Pyrin myös kommentoimaan sitä. Päivän anti oli hyvä. Uusia ajatuksia nousee esille. Olen ajatellut pitää organisaatiossamme kotisivujen luontiin liittyvän teemapäivän. Ideana voisi olla luokkatunnuksella nimetty sivusto, joka toimisi ryhmänohjaajan ja opiskelijoiden työvälineenä sekä materiaalipankkina. Tosin meillä on frontteri, mutta tämä on kaksisuuntainen eli opiskelijat voisivat myös rakentaa sitä.


9 - 10.5.2012

Kirjoitan tämän nyt kerralla, koska olin ensimmäisen päivän iltana teatterissa katsomassa Blues Brothersia ja muutenkin viihteellä. Koskaan ei saa unohtaa rentoutumista.

Nyt oli vuorossa ehkäpä tämän kurssin odotetuin osio. Olen monasti miettinyt äänen ja tekstin yhdistämistä verkkosivuille niin, että molemmat tukevat toisiaan. Opiskelijoiden joukossa on yllättävän paljon sellaisia oppijoita, joilta lukeminen ja sen sisäistäminen ei suju. Teksti ja sitä tukeva ääniraita/-tallenne. Voisi helpottaa tässä ongelmassa. Olen käyttänyt Vokia ja siitä tykätään. Valitettasti Vokiin saa tallennettua yllättävän vähän informaatiota kerrallaan.

Sunputki (Youtube) opetuskäytössä on myös ollut vuoden verran projektina. Yhden videon olemme saaneet verkkoon. Opiskelijoillani tuntuu olevan kovin korkea kynnys tämänlaisen materiaalin tekemiseen. Ohjeita ja erilaisia pisteopetusjuttuja voisi tällä tavalla tehdä pikkuhijaa eri laitteille. Näin opettaja pääsi helpommalla, kun niitä samoja lauseita ei tarvitsisi toistella moneen kertaan. Jotta opiskelija pääsisi oikean videon lähteille, niin voisin tulostella qr-koodeja esim. rengaskoneelle. Videoita voisi tehdä opiskelijoiden kanssa yhteistyössä, niin oma työsarkani voisi siinä sivussa vähän helpottua.

Sarjakuva on opetusvälineenä mielestäni aliarvostettu. Minun sukupolvea moitittiin aikoinaan liiallisesta sarjakuvien lukemisesta ja stadin langin käyttämisestä. Minähän en lopettanut sarjiksia ja ne ovat lyhykäisyydessään juuri sitä mitä lyhytkestonen opiskelija kaipaa. Täytyy löytää sellainen vapaan lähdekoodin softa tähänkin.

Ipad oli mukava laite tutustua. Näyttö oli hieno ja siihen sai mahtavasti yksityiskohtia. Käyttö oli joustavaa ja sovellukset pelasivat kuin unelma niin kauan kun pysyttiin applen omassa maailmassa. Kuvat menivät suoraan pilveen ja samoin tekivät videot. Sitten kun piti yhdistää tuotoksia vapaaseen lähdekoodiin, niin sitten pitää kikkailla eli joustavuus loppuu. Kaupalliseksi tuotteeksi apple on tuotettukin, mutta ei meidän opiskelijamme ihan rahassa kylve. Tämä panee taas kerran miettimään mille alustalle näitä juttuja kannattaa tehdä. Qr-koodista löytyi sellainen erikoisuus. Mikäli koodi on luotu Applella, niin ainakaan kaksi Samsungia ei suostunut menemään suoraan halutulle sivustolle. Kiusa se on pienikin kiusa.

Soundloud oli ensimmäisen päivän varsinainen löytö. Siinä saa jaettua minun hienoa ääntä kokonaista kaksi tuntia. Tämä on kyllä aivan liian vähän. Eihän toi ole kuin vähän kolmatta oppituntia. Ehkä tässä palataan taas videoiden kiehtovaan maailmaan. Toisaalta Youtuben videoiden editointi on vielä ihan lapsen kengissä.

Paljon uutta opittiin ja olen käyttänyt sellaisten asioiden kohdalla Googlen työlistaa apuna, mitä haluan kokeilla myöhemmin uudestaan. Yksittäisiä asioita joita sain aikaseksi oli Ubuntu onen kytkeminen niin, että se synkronoi tiedot usean koneen kesken. Tässä tietysti vaikutti se, että minun kannettava on vaihtumassa lähipäivinä. Lisäksi täytyi kokeilla miten tietokoneen käyttöjärjestelmän voi päivittää uudempaan ja samalla tehdä ko. Koneella työtä. Onnistuihan se nopean verkon myötävaikutuksella. Nyt on koneessa uusin Ubuntu 12.04 ja hyvin pelaa. Suosittelen sitä muillekin.




Opepoksi:

A. Millainen pedagoginen lähestymistapa ja oppimisprosessi wikien kautta välittyy? Mikä on wikin rooli kokonaisuudessa?
- Mielestäni wikien rooli on tiedon ja linkkien jakopaikkana. Niitä voidaan hyödyntään myös oppijoiden muistiinpanovihkojen sijasta elektronisena alustana.


B. Millainen ohjauksellinen rooli opettajalla / it-tuella arvioitte olevan ko. wikeissä?
- Opettajan rooli on avustaa oppilasta ensiaskeleissa eli tutustaa ja opastaa wikin käytössä. Opiskelijan suurin uusi juttu liittyy pilviajattelumallin sisäistämiseen sekä sähköposteista ja muistitikuista luopumiseen. Itse panostan myös sellaisten salasanojen luomiseen, jotka oppilas saattaa muistaa.

C. Kommentoikaa vähintään yhden muun ryhmän työtä tähän välitehtäväkeskusteluun.
- Lyhyesti sanottuna "suloista sekamelskaa", johon joutuu syventymään, että ymmärtää. Hyvänä puolena voin sanoa, että aina olen oppinut vähän lisää. Omana havaintona olen huomannut; kun minulle tulee sijainen, niin hän pääsee Wikin kautta nopeammin perille, missä ryhmän kanssa mennään.




HENKILÖKOHTAINEN:

Tapaamisessa 16.2. esiteltiin Oivallus2020-raporttia, jonka linkit löydät kurssisivultamme. Peilaa Oivallus2020:n tavoitteita suhteessa oman oppilaitoksesi pedagogiseen strategiaan ja sosiaalisen median opetuskäyttöön. Onko oppilaitoksesi samoilla raiteilla? Miten raportin ajatuksia pitäisi ottaa huomioon?

Kirjoita ajatuksiasi oppimispäiväkirjaasi, ja linkitä se kurssiwikiin.

- Meidän oppilaitoksen henkilökunnan keski-ikä on karvan auki 50. Nämä harmaat pantterit ovat varmasti päteviä alallaan. Uusi aika ja uudet välineet sekä uudet tavat tunkevat ovista ja ikkunoista sisään. Nyt olemme eräänlaisella epämukavuusalueella. Eläkkeelle olisi mukava päästä vanhoja ja tuttuja polkuja kulkien. Uusi tapa toimia on monille varmasti vierasta. Aiemmin oltiin oppimisen auktoriteetteja. Nykyään täytyisi olla sparraaja ja avustaa opiskelijaa tiedonhankintaprosessissa.

Meillä on hienoja strategioita ja visioita. Joskus täytyy tarkistaa niistä, että lukeeko niissä oikein meidän nimi ja lukeehan se, mutta milloin nämä asiat sitten konkretisoituvat täällä kauan sitten unohdetussa sivutoimipisteessä. Ideoita meillä on, mutta toteuttamisen kohdalla on hiljaisempaa.

Suurin juttu mitä oppilaitos voisi tehdä suhteessa Oivallus2020-raporttiin on mahdollistaminen eli selkeä vihreävalo ja me alkaisimme kääntää laivaa sovittuun suuntaan.

Virtuaaliopetuksen päivät 2012

Tässä on muutamia ajatuksia virtuaaliopetuksen valtakunnallisilta päiviltä Helsingin messukeskukselta. Yleisvaikutelma on, että digitaaliset oppisisällöt tulevat väistämättä lisääntymään. Oppikirjoja aletaan julkaista jopa suomeksi. Nuoremman ikäpolven kynänkäyttötaidot rapistuvat entisestään. Oppimisessa ollaan siirtymässä oppilaskeskeisestä ryhmäkeskeiseen. Työelämä edellyttää yhä enemmän sosiaalisen median taitoja. Tämä näkyy esim. siinä, että CV:n lisäksi täytyisi olla blogeja, mistä käy esiin opiskelijan suuntautuneisuus. Ilmiöpohjaista oppimista aktivoitiin oppilaitoksiin ja tähän nykyaikainen tietotekniikka suo hyvät mahdollisuudet.

Yleisenä ongelman on noussut esille opetushenkilökunnan TVT taidot ja valmiudet. Oppilaitoksen välineistö on usein vanhattavaa, mikä osaltaan heikentää mahdollisuuksia opettaa uuden aikakauden vaatimalla tavalla. Tilaisuudessa esiteltiin tablett-tietokoneiden käyttöä vuorovaikutteisessa opetuksessa, jolloin sekä opiskelijalla, että opettajalla olisi laitteet käytössä. Ongelmana on se, ettei henkilökunta ole panostanut laitteisiin yhtä paljon kuin opiskelijat. Tulevaisuudessa opiskelijat noudattavat hyvinkin paljon BYOD periaatetta eli tuo oma laitteesi mukaan opetukseen. Yhtenä tulevaisuuden laitteena nähtiin Googlen Chromebook, jota saa alta 300 €:n hintaan tai Chromebox etäopetuskäyttöön, vaikkapa silloin kun opiskelija on pitkäaikaissairaana sairaalassa.
Useissa oppilaitoksissa tietohallinto on kehityksen jarru, eikä mahdollistaja. Uusi tekniikka tuo myös ongelmia. Yhtenä kysymyksenä heräsi mihin opiskelijan tuotokset arkistoidaan ja kuinka pitkäksi aikaa.

Hienoja juttuja, joita voisi hyödyntää opiskelussa, on etherpad muotoinen [[http://www.viestiseinä.fi|www.viestiseinä.fi]] , mikä on maksullinen. Tiekellä on samantapainen ilmaisversio. Qr-koodit todettiin hyväksi tavaksi jakaa eriasteisia linkkejä, mm. opiskelijoiden tuottamina ryhmätyövideoina. Opetuksen siirtämisestä luokkatiloista oikeaan maailmaan keskusteltiin, eikä siinä nähty oikeastaan muuta ongelmaa, kuin poissaolojen kirjaaminen. Tuottoa on tullut merkittävästi mm. säästyneenä monistuskustannuksina. Kokeiden muuttamisesta sähköiseksi on myös saatu hyviä kokemuksia. Keskusteltiin evernoten käytöstä oppimiseen.

Mielenkiintoisia sivustoja
www.hyvatkaytannot.fi
www.edu.fi/ammattipeda
tai google hakuna "vehicle anantomy"




http://aok-testi.wikispaces.com/